
Pori Sinfoniettan syyskaudella soi suomalainen musiikki
Solisteina vierailevat muun muassa 14-vuotias viulistilahjakkuus Lilja Haatainen sekä pianisti Piotr Pawlak. Porin päivän viihdekonsertissa kuullaan Porirockia sinfonisesti ja juhlitaan Radio Porin 40-vuotissyntymäpäivää.

Pori Sinfoniettan syksyn ohjelmistossa näkyy ja kuuluu Suomen Säveltäjien 80-vuotisjuhlavuosi ja myös merkittävien säveltäjien pyöreät vuodet: Sibelius 160 v., Crusell 250 v. ja Ravel 150 v. Voit tutustua kaikkiin syyskauden konsertteihin täällä.
Syyskauden päävierailijamme on Erkki Lasonpalo, joka johtaa kolme konserttia.
Pori Sinfoniettan ensimmäinen kausikonsertti kuuluu Juhlat – Säveltäjät 80 -konserttisarjaan. Suomalainen syysyö -yökonsertin solistina soittaa Tommi Hyytinen (käyrätorvi) ja ohjelmassa on Crusellin käyrätorvikonsertto. Konserton luultiin pitkään kadonneen, mutta osia siitä löytyi ja teoksen on rekonstruoinut musiikintutkija ja säveltäjä Johanna Eränkö. Janne Nisosen johtamassa konsertissa kuullaan myös kahta nykysäveltäjää Outi Tarkiaista ja Matilda Seppälää sekä teos Ida Mobergilta, joka oli tiettävästi ensimmäinen suomalainen nainen, joka on säveltänyt sinfonian.

Syksyä jatketaan Lilja & Paganini -konsertilla, jonka solistina soittaa 14-vuotias viulistilahjakkuus Lilja Haatainen. Hän on nuoresta iästään huolimatta soittanut jo monen orkesterin solistina. Ohjelmassa on Paganinin viulukonsertto nro 1 ja lisäksi suomalaisten säveltäjien teemaan sopivasti myös Sibeliuksen 3. sinfonia ja Lotta Wennäkosken teos Verdigris. Konsertti kuullan Promenadisalin lisäksi myös Harjavallan kirkossa osana Satasoitto-festivaalia.
Porin päivän konsertissa on luvassa ultrapaikallista musiikkia, kun Porirock puetaan sinfoniseen asuun. Porirock-klassikot – Radio Pori 40 vuotta -konsertissa solisteina kuullaan Heta Halosta, Julle Kalliota ja Ellinoora Hakulista. Juontajina toimivat Radio Porin Julle Kallio ja Taru Saine. Konsertti juhlistaa Radio Porin 40-vuotista taivalta kaupungin äänenä ja se järjestetään yhteistyössä Radio Porin kanssa.

Suomalaisen musiikin teema jatkuu vielä pyhäinpäivän Ajaton Requiem -konsertissa, jonka pääteos on Pekka Kostiaisen Requiem (2014). Erkki Lasonpalo johtaa konsertin ja kuorona kuullaan 30-vuotisjuhlavuottaan viettävää Porin filharmonista kuoroa. Solisteina kuullaan Suomen eturivin laulajia: Helena Juntunen, Essi Luttinen, Markus Nykänen ja Janne Sihvo.
Myös koko perheen konsertissa marraskuussa kuullaan tuoretta musiikkia suomalaissäveltäjältä. Kuinkas sitten kävikään? -konsertissa kuullaan miltä hattivatit tai pölynimurin ääni kuulostavat sinfoniaorkesterin soittamina. Tove Janssonin tarina saa rinnalleen Minna Leinosen mukaansatempaavan musiikin. Kertojana toimii Henri Välikangas Rakastajat-teatterista.
Nuoremmalle yleisölle sopii myös kamarikonsertti Game on! – Musiikkia pelimaailmoista. Satakunnan museossa järjestettävässä konsertissa videopelien musiikkia kuullaan klassisten muusikoiden tulkitsemana.
Porin kaupungin itsenäisyyspäiväjuhlan ohjelmana on puheiden lisäksi jälleen konsertti.
Suomalaisen musiikin päivää vietetään 8.12., ja se on myös Jean Sibeliuksen syntymäpäivä. Pori Sinfoniettan jousikvartetti soittaa Raatihuoneella Sibeliuksen syntymäpäivä -konsertin, jossa kuullaan musiikkia tietenkin 160-vuotisjuhlaa viettävältä säveltäjältä itseltään, mutta myös muilta suomalaisilta säveltäjiltä kuten Selim Palmgrenilta.
Syksyn vierailijoita ovat muun muassa kapellimestari ja viulisti Giovanni Guzzo, joka soittaa ja liidaa Brahmsin viulukonserton Romantic Deluxe -konsertissa lokakuussa. Nuoret ja innokkaat -konsertissa lavan valtaavat nuoret lahjakkuudet. Šostakovitšin pianokonserton nro 2 solistina soittaa vuoden 2022 Maj Lind -kilpailun voittaja Piotr Pawlak, joka hurmasi yleisön vierailtuaan Pori Sinfoniettan solistina pian voittonsa jälkeen. Kapellimestarina on James S. Kahane.

Pikkujoulukaudelle Pori Sinfonietta ja Pori Dance Company tarjoavat uusinnan viime jouluna ensi-iltansa saaneesta Pähkinänsärkijästä. Uudellaan tulkittu moderni versio joulun klassikkosadusta sopii koko perheelle ja viime syksynä se oli yleisön suosikki kahdella loppuunmyydyllä näytöksellä.
Kausi päättyy Kaikki kansat riemuitkaa! -joulukonserttiin Teemu Honkasen johdolla yhteistyössä Porin filharmonisen kuoron kanssa, solistivieraana Mari Palo.
Myös maksuttomia konsertteja mahtuu syyskauteen. Pori Sinfonietta on jälleen mukana Porin Taiteiden yössä lauantaina 16.8. kahdella noin 30 minuutin minikonsertilla klo 18 ja 20. Lisäksi maksuton on Music for the Soul -kamarikonsertti la 11.10. Raatihuoneella. Kamarikonsertti kuuluu valtakunnallisen vanhustenviikon ohjelmaan ja siinä esiintyvät jousikvartetti Pori Quartet sekä pianisti Laura Vänttinen.
Kausikortit ja lipunmyynti
Kauteen sisältyy kuusi kausikorttikonserttia ja kausikortilla saa alennuksia muihin konsertteihin. Täällä voit tutusta kausikorttisrajaan tarkemmin. Kausikorttivarauksia otetaan vastaan sähköisellä lomakkeella tai sähköpostitse sinfonietta@pori.fi. Voit myös soittaa toimistoomme puh. 044 701 1096.
Syyskauden konserttien liput tulevat myyntiin Lippu.fi:hin 3. kesäkuuta mennessä. Pori Sinfoniettan kymppikortit ja lahjakortit voi hankkia Porin kaupungin verkkokaupasta.
Pori Sinfoniettan konserttien alkamisaika muuttuu
Suuri muutos syksylle 2025 on, että Pori Sinfoniettan konsertit alkavat jatkossa pääsääntöisesti klo 18.30, kun aiemmin ne ovat alkaneet klo 19. Kamarikonserttien ja koko perheen konserttien alkamisaika vaihtelee edelleen konserttikohtaisesti.
Pori Sinfoniettan asiakaskyselyssä suurin osa vastanneista toivoi, että konsertit alkaisivat joko kello 18 tai 18.30. Myös muiden kaupunkien orkesterit ovat aikaistaneet konserttejaan, ja nyt samaa päätettiin kokeilla myös Porissa.
Asiakaskyselyssä toivottiin myös tietoja orkesterin toiminnasta englanniksi. Tämän syksyn kausiesitteessä onkin yksi aukeama, jossa on tietoa kaudesta englanniksi, ja tavoitteena on saada myös orkesterin verkkosivuille enemmän englanninkielistä sisältöä.