Pori Sinfonietta hiljentyy pyhäinpäivään suomalaisen Requiemin sävelin

Ajaton Requiem -konsertissa kuullaan säveltäjä Pekka Kostiaisen harvoin esitetty suurteos. Mukana ovat Porin filharmoninen kuoro ja solistit Helena Juntunen, Essi Luttinen, Markus Nykänen ja Janne Sihvo.

Pori Sinfoniettan pyhäinpäivän konsertissa torstaina 30.10. kuullaan suomalainen tulkinta sielunmessusta. Säveltäjä Pekka Kostiaisen Requiem ottaa pyhään tekstiin näkökulman, jossa hyödynnetään keskiaikaisia harmonioita ja gregoriaanisen laulun perinteitä. Orkesteriin lisäväriä tuovat myös harppu ja kellopeli.

Kostiaisen Requiemista onkin sanottu, että siinä kuuluu kaikkien aiempien requiemien perinne, vaikka vuonna 2014 sävelletty teos on uutta musiikkia.

Teoksen kuoro-osuudet laulaa Teemu Honkasen valmentama Porin filharmoninen kuoro.

Sopraanosolistina laulaa kansainvälinen sopraanotähti Helena Juntunen, joka on esiintynyt ulkomailla arvostetuimmissa konserttisaleissa New Yorkista Tokioon. Hän julkaisi pari vuotta sitten myös kaunokirjallisen elämäkerran Joskus liikaa, aina liian vähän yhdessä kirjailija Petri Tammisen kanssa, ja kirjan pohjalta tehtiin tänä syksynä musiikkiteatteriesitys.

Mezzosopraano Essi Luttinen tunnetaan niin varhaisbarokin kuin nykymusiikin taitajana. Hän on myös nykyoopperaan keskittyvän Ooppera Skaalan taiteellinen johtaja.

Tenorisolistina kuullaan Markus Nykästä, joka on Kansallisoopperan vieraileva solisti. Hän on esiintynyt ulkomailla oopperataloissa sekä myös kotimaassa mm. RSO:n ja Sinfonia Lahden konserttisolistina.

Basso Janne Sihvo tuli suurelle yleisölle tutuksi saatuaan miesten sarjan 1. palkinnon Lappeenrannan laulukilpailussa tammikuussa 2025. Hän on oopperalaulaja Kansallisoopperassa.

Konsertin johtaa kapellimestari Erkki Lasonpalo, joka on Pori Sinfoniettan syksyn päävierailija ja aloittaa keväällä 2026 orkesterin ylikapellimestarina.

***

Pyhäinpäivän konsertti
Ajaton Requiem
to 30.10. klo 18.30 Keski-Porin kirkko

Erkki Lasonpalo, kapellimestari
Helena Juntunen, sopraano
Essi Luttinen, mezzosopraano
Markus Nykänen, tenori
Janne Sihvo, basso

Porin filharmoninen kuoro

Flint Juventino Beppe: Heart op. 27 nro 5
Pekka Kostiainen: Requiem

Liput: 31 / 25 / 10 € Lippu.fi